Seuran tuotteita ostettavissa

Voit ostaa Urheilusukellusseura Saimaannorpat – logolla varustettuja vaatteita Selosella Oyn meille tuottamasta verkkokaupasta osoitteesta Saimaan Norpat | Selosella Oy. Jos haluat sovittaa tuotteita ennen tilaus, voit käydä Selosella sovittamassa. Kannatetaan yhdessä paikallisyritystä ja tuodaan samalla seuranäkyvyyttä!

Junnutoiminta 25-26, päivitys

Parin uuden apulaisen myötä seuralla on mahdollisuus laajentaa junnuryhmiä. Kaikki 10 ovat tervetulleita ryhmäänjossa tavoitteena on opetella sukeltamiseen liittyviä perustaitoja sekä tutustua sukellusharrastuksen eri muotoihin. Yläikärajaa ryhmässä ei ole ja tavoitteena onkin, että vanhemmille junnuille järjestettäisiin omaa toimintaa. Kouluikäiset, mutta alle 10 vuotiaat voivat tulla mukaan vanhemman kanssa.

Ryhmään päästääkseen yli 10 vuotiaan junnun tulee osata uida vähintään 50m yhtäjaksoisesti ja siitä 25m selällään. Varusteista tulee hankkia maski ja snorkkeli sekä vaiheessa myös räpylät. Varusteiden hankkimiseen annetaan uusille osallistujille ohjeet.

Treenien sisällöstä keskustellaan myös junnujen kanssa. Tavoitteena on, että ryhmässä treenavan junnun on myöhemmin helppo hakeutua eri lajien kursseille tai käydä vaikkapa seuran uppopallovuorolla sekä tietysti toimia turvallisesti avovedessä sukeltaessa. Osa treeneistä on ”treenaamista”, eli saatamme esim. uida pitkiäkin matkoja, osassa treenataan tekniikkaa.

Ryhmään ilmoittaudutaan täyttämällä tämä lomake. Ryhmän maksimikoko on 12 junnua. Vanhempien kanssa osallistuvia ei lasketa tähän kiinitöön.

Junnun tulee olla seuran jäsen. Ohjausmaksu on syys- ja kevätkaudelta maksimissaan 40€, syksyltä 25 kuitenkin vähemmän. SLisäksi itse tulee maksaa halliin pääsy joka maksutavasta vaihtelee 1,7€-4€ välillä per kerta.

Seuraavat treenit ovat 12.10. ja treenit ovat joka toinen sunnuntai kello 17.30 – 18.30.

Lisätietoja nuoriso@gmail.com

Junnutoiminta 2025-2026

Saimaan norpat aloittaa syksyllä 2025 12 vuotta täyttäneille junnuille oman junnuryhmän. Yläikarajaa ryhmässä ei ole. Ryhmässä tavoitteena on opetella sukeltamiseen liittyviä perustaitoja sekä tutustua sukellusharrastuksen eri muotoihin. Ryhmä aloittaa treenit 14.9. ja treenaa joka toinen sunnuntai. Joka toiselle viikolle tarjoillaan satunnaisesti omatoimisia treenejä joita voi käydä tekemässä itse tai vaikka vanhempien kanssa.

Ryhmään päästääkseen junnun tulee osata uida vähintään 100m yhtäjaksoisesti ja siitä 25m selällään. Varusteista tulee hankkia maski ja snorkkeli sekä vaiheessa myös räpylät. Varusteiden hankkimiseen annetaan uusille osallistujille ohjeet.

Treenien sisällöstä keskustellaan myös junnujen kanssa. Tavoitteena on, että ryhmässä treenavan junnun on jatkossa helppo hakeutua eri lajien kursseille tai käydä vaikkapa seuran uppopallovuorolla sekä tietysti toimia turvallisesti avovedessä sukeltaessa. Osa treeneistä on ”treenaamista”, eli saatamme esim. uida pitkiäkin matkoja, osassa treenataan tekniikkaa.

Ryhmään ilmoittaudutaan täyttämällä tämä lomake. Ryhmä aloitetaan noin kuudella junnulla ja alustavasti maksimikoko on 12.

Junnun tulee olla seuran jäsen. Ohjausmaksu on syyskaudelta maksimissaan 40€. Lisäksi itse tulee maksaa halliin pääsy joka maksutavasta vaihtelee 1,7€-4€ välillä per kerta.

Lisätietoja jussi.a.nuutinen@gmail.com